Hyppää pääsisältöön

Suomen johtavana maalaus- ja tasoitetöihin erikoistuneena yrityksenä olemme keskittyneet asuntotuotantoon. Tänä vuonna panostamme entistä vahvemmin myös toimitila- ja saneerauskohteisiin.

Tammikuun 1. päivästä lähtien LTU Groupin alla on alkanut toimia tytäryhtiöt, jotka keskittyvät omiin liiketoimintoihinsa. Näin kasvamme ketteräksi konserniksi, joka tarjoaa eri liiketoimintasegmenteille räätälöityä palvelua. Samalla otamme entistä paremmin huomioon alaan liittyvät erikoisuudet - tehokkaasti ja laadukkaasti.

LTU Urakointi Oy on siirtänyt asuntopuolen tasoitus- ja maalausurakoinnin tytäryhtiöönsä LTU Asunnot Oy:lle. Samassa yhteydessä LTU Urakointi Oy:n nimi muuttui LTU Group Oy:ksi tarjoten tytäryhtiöilleen taloushallinnon ja laskentapalvelun sekä yleisjohtoa ja kalustonhuoltopalvelut. Asuntokohteet urakoi jatkossa LTU Asunnot Oy ja toimitilapuolen kohteet LTU Toimitilat Oy.

Meillä LTU:ssa uskotaan vahvasti yhteistyön ja kumppanuuden voimaan. Olemme toteuttaneet toiminnassamme kumppanuusajattelua jo vuosia ja panostamme siihen vahvasti myös jatkossa. Kumppanuus tuo avoimuuden ja yhteiset pelisäännöt, mikä helpottaa ja tehostaa toimintaa.

Kaiken toimintamme perustana on asiakas. Palkitut ammattilaisemme tekevät sisä- ja ulkoseinien ja -kattojen tasoitukset, valmistelut ja maalaukset aina asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Niiden mukaan määräytyvät myös laatutavoitteemme, joihin kaikki työntekijämme sitoutuvat. Teemme työtä, johon meillä on parhaat tekijät, paras kokemus sekä parhaat materiaalit ja työvälineet.





Kategoriat

Uutiset Tapahtumat Rekry

Viimeiset

09.12.2021
LTU toimitusjohtajanimitys

LTU Asuntojen operatiivinen johtaja Jarno Gröhn on nimitetty konsernin tytäryhtiöitten LTU...

22.09.2021
LTU:n liiketoiminta myyty

Heikkinen Yhtiöiden toimitusjohtaja ja omistaja Jarmo Heikkinen on...

17.09.2021
REDIn Loisto luovutettu!

Redin Loiston pitkä urakka on nyt saatu luovutettua. Hieno on näky sekä sisällä että ulkona.